MP11 – kunnon messut is back

Viimetalven välivuosi kunnon MP-messujen järjestämisessä loppui onneksi lyhyeen ja viime viikonloppuna pääsi taas ihmettelemään talven ykköstapahtuman menoa. Tällä kertaa olin aikaisempien vuosien tungoksesta oppineena liikkeellä sunnuntaina ja heti aamusta, se oli hyvä veto! Porukkaa oli puoli yhdentoista aikaan ulkona jonoksi asti, mutta sivuovelle kiertämällä sisälle ei tarvinnut kauaa jonotella.

Tällä kertaa hallista löytyi muutama kuumottava tämänvuoden uutuus. Trumppa-miehenä ja kurapyöräilystä viime kesänä innostuneena tutkailin mielenkiinnolla uutta pikkutikrua eli 800-mallia. Sen kahdesta vaihtoehdosta pinnanvanteilla, isommalla etupyörällä ja vahvemmalla jousituksella varustettu XC-malli iski kyllä kohtuullisen kovaa! Sitä piti tietysti verrata heti Bemarin pikkugessuun eli GS 800:seen, noista kahdesta Trumppa tuntui kaikin puolin paremmalle. Kesää ja koeajoa odotellessa

Toinen mielenkiintoinen uutuus oli Kawasakin uusi Z1000 SX, eli katuräyhärin katettu versio. Vihreänmustana Kawa on aika messevän näköinen ilmestys. Asento on tiukan etukeno, mutta jaloille oli hyvin tilaa. Kawaa on kehuttu lehtien koeajoissa ja kylmien tyyppien perusteella varmasti pätevä valinta sekin… Päivän överein osasto oli Victory jossa pyörillä kulkevat nojatuolit vetivät kirkkaasti överimmäksi kun yksikään GoldWing, onneksi messutytöt olivat koristamassa maisemia. Se oli mukava huomata, että viimevuoden talouden alamäki ei messuilla juuri näkynyt, ehkä sunnuntain kävijämäärässä vähän. Yleensä pois lähtiessä tupa on ollut liiankin täynnä porukaa, mutta tällä kertaa hallissa pääsi hyvin liikkumaan ja kuvailemaan vielä puolenpäivän jälkeenkin.

Halvaksi ei tullut tämäkään reissu, kotimatkalla nimittäin hoksasin, että kaksi moottoripyörää ei taida sittenkään olla riittävä määrä yhdelle ukolle

Sonyn pikkupokkarin hankinnan jälkeen lähdin siis valitsemaan elämäni ensimmäistä järjestelmäkameraa. Se ei ollutkaan mikään helppo homma, valinnanvaraa meinaan riittää; on perinteisiä heijastavaan peiliin ja optiseen etsimeen perustuvia kameroita, mutta nykyään löytyy myös pieniä peilittömia malleja (Sony NEX, Olympus Pen, Samsung NX). Sony on tuonut täksi syksyksi myyntiin kolmannenkin vaihtoehdon; uudet puoliläpäisevään peiliin perustuvat A-mallit, joihin on ainakin yritetty yhdistää molempien hyvät puolet. Vertailuja lukemalla päädyin perinteiseen peilijärkkäriin ja koska kahdesta tunnetuimmasta valmistajasta Nikonilla näytti olevan Canonia parempi hinta-laatu suhde, valinta oli enää kahden kauppaa:  vanhempi D90 vai uusi D3100? Jälkimmäinen oli kooltaan aika paljon pienempi ja kevyempi, mutta istui silti omaan käteen paremmin kuin hyvin, joten sellainen lähti tilaukseen.

Kokeneemmat jermut opastivat, että järkkärin tapauksessa rahanmeno vasta alkaa kameran hankinnasta, ja oikeassa olivat. Rajalassa oli myytävänä käytetty 18-105 polttovälin kuvanvakaajallinen optiikka, se oli pakkohankinta. Lisäksi laitoin Ebaystä tilaukseen toisen akun, nopean muistikortin, näytön suojalasin, laukun ja jotain todella tarpeellista pikkusälää kuten kaukolaukaisimen, linssinsuojia…

Uusi Nikon on ollut nyt kovassa käytössä parisen viikkoa ja sen sielunelämä alkaa hiljalleen avautua. Järkkärillä saa hyviä kuvia myös automaattiasetuksella, mutta jos rima on korkeammalla niin törmää hyvin äkkiä sellaisiin käsitteisiin, kuin valotus, aukko, suljinaika, herkkyys, valkotasapaino, käsitarkennus…  lisäksi vaaditaan tietysti se tärkein eli oikea kuvaustilanne. Kaupanpäälle tuli siis uusi harrastus ja tälläiselle automaatilla kuvanneelle perus räpsyttelijälle riittää haasteita ja opeteltavaa vielä pitkäksi aikaa!. Alla muutamia ensimmäisten viikkojen kuvia…

Ps. Sen verran innostuin tästä kuvauksesta, että uudelle harrastukselle on avattu tänne Garageen oma aihealue

Mikä ihme siinä on, että aina syksyisin iskee kamala hinku ostaa jotain uutta? Tällä kertaa tuli kuume saada parempia kuvia ja vaihtoon menivät molemmat Garagen(kin) ikuistamiseen käytetyt kamerat. Viime keväänä ostin motokameraksi Panasonicin FS10:n, joka kulki näppärästi ajotakin taskussa koko kesän. Hintaansa nähden se oli ihan OK, mutta mieli teki jotain vielä parempaa. Ykköskamerakin alkoi olla jo vaihtoiässä; uskollisesti palvellut ja tuhansia kuvia nähnyt Panasonicin FZ5 on roikkunut kaulassa jo viitisen vuotta.

Ensimmäiseksi lähdin siis etsimään PikkuPanalle korvajaa eli kuvanlaadultaan hyvää ja rakenteeltaan kestävää pokkaria, hinnalla ei tässä tapauksessa ollut niin väliä. Parin illan tiukan nettisuhauksen jälkeen päädyin tilaamaan Pixmanista Sonyn TX5:n, siitä tuntui löytyvän juuri ne ominaisuudet mitä halusin; pieni koko, hyvä kuvanlaatu, hd-video ja veden/pölyn/pakkasen kestävä rakenne. Hintaa oli reilut 300€, eli tuplasti FS10:ä enemmän.

PikkuSony on ollut nyt käytössä reilun kuukauden ja tätä hankintaa ei ole tarvinnut katua! Kuvanlaatu on pieneksi pokkariksi uskomattoman hyvä ja laadukkaan, täysin kameran sisään rakennetun optiikan ansiosta kuvat ovat teräviä reunoja myöten. Mutta eniten yllätti pimeäkuvaus, jossa pokkarit harvemmin loistavat; taustavalaistulla Exmor R -kennolla saa napsittua upeita iltakuvia ihan käsivaralta ja kamerasta löytyvä HDR-moodi (yhdistää kaksi eri valotuksilla otettua kuvaa) tuo kuviin mukavasti syvyyttä myös pimeällä kelillä!

Toki jotain moitittavaakin löytyy. Ensimmäisinä päivinä tuli otettua monta kuvaa etusormesta, se kun eksyy todella helposti yläkulmassa sijaitsevan optiikan eteen. Myös kosketusnäyttö voisi olla jossain tilanteissa tuntumaltaan selkeämpi, mutta noin kokonaisuutena tämä pokkari antaa hyvin rahalle vastinetta. Ja mikä parasta, tätä kameraa ei tarvitse piilottaa tankkilaukkuun heti ensimmäisen sadekuuron kohdalla; se kestää upotuksen kolmeen metriin tunnin ajaksi   Alla muutama pikkuisella napattu räpsy.

Sonyn hankkimisen jälkeen alkoikin sitten hillitön jahkaaminen, että mihin järkkäriin sitä rahansa sijoittaisi, mutta siitä lisää seuraavassa jutussa…