Letka-ajeluita, lehtimieselämää ja leppoisaa vaihtokuumetta

Tämä kesä on ollut mukavien yllätysten aikaa, muutenkin kuin hyvien ajokelien puolesta. Blogia seuraavat ovat varmasti huomanneet, että juttuja on ilmestynyt melko harvakseltaan. Syynä siihen on MP-maailma lehti! Ei niiden lehden juttujen lukeminen kauaa kestä, mutta kirjoittamisessa onkin sitten ihan eri luokan homma. Jos luette tarkkaan numeroita 6/11-> niin siellä vilahtelee säännöllisen epäsäännöllisesti tutulla tyylillä kirjoitettuja reissujuttuja ja ehkä myös tutun näköisiä valokuvia… olen nykyään kyseisen lehden Freelancer-toimittaja! Ajattelin aikaisemmin, että eihän lehtijutun kirjoittaminen nyt iso homma ole; ajelee jonkun kivan pätkän ja rustailee jotain paperille. Mutta niin vain totuus on ihan toinen, kun hommaa alkaa itse tekemään.  Blogia tulen silti päivittämään jatkossakin, mutta tosiaan hiukan harvemmalla tahdilla,  nyt kun aikaa joutuu jakamaan myös tuonne noin kuukauden välein ilmestyvän lehden suuntaan.

Tänä kesänä ei ole tarvinnut paljon yksin ajella. Aloitin viime kesänä Turun ORG:n porukan tapahtumajärjestäjä ja tänä kesänä letka-ajeluita ja muita häppeninkejä onkin tullut järjesteltyä viikoittain. Nyt kun kelitkään eivät ole olleet homman esteenä niin kimppa-ajeluita on ollut elokuun alkuun mennessä jo 14 kpl ja seuraava ~350km mutkatielenkki on luvassa tulevana sunnuntaina. Reittejä tehdessä on tullut tutustuttua ihan uusin silmin Turun lähiympäristön mutkateihin ja uusia hienoja pätkiä on löytyny vaikka kuinka monta. Tämä homma on siitäkin mukavaa, että joka viikko tutustuu aina muutamaan uuteen motohenkiseen tyyppiin!

Aikaa on kulunut myös uuden pyörän etsintään. Päätin Trumppaa ostaessani, että tästä eteenpäin tulen vaihtamaan pyörää parin, maksimissaan kolmen kauden välein ja aina johonkin erilaiseen. Nyt on menossa toinen kausi englantilaisen sarvissa.  Elämä on liian lyhyt pelkkään ”Hondalla” ajamiseen ja mistäs sitä ikinä tietää mistä tykkää eniten, jos ei kokeile eri vaihtoehtoja Hommaa mutkistaa vain se, että Trumppa on pienen totuttelun jälkeen tuntunut niin pätevälle mutkatieraaserille, että ei sitä haluaisi mihinkään vaihtaa! Se on juuri sopivan epämukavan persoonallinen, että mielenkiinto pysyy yllä kesästä toiseen.  Samalla se onnistuu olevaan sen verran mukava allround-pyörä, että sillä jaksaa ajaa komeasti mikään paikka puutumatta kaikki päivittäiset ajot, myös ne pitkät matkat. Ja vielä kun se on 52 tkm mittarilukemastaan huolimatta kahden pedantin omistajan jäljiltä kunnoltaan lähes uudenveroisessa kunnossa niin… täytyy vain keksiä joku tarpeeksi hauska vekotin tilalle, ettei tule kisavihreää ikävä. Armoton netissä suhaaminen ja testien/vertailujen/blogien/foorumien lukeminen on pudotellut vaihtoehtoja pois yksi toisensa jälkeen. Niitä jäljelle jääneitä olen käynyt testailemassa pitkin kesää ja koeajojen fiiliksiä pääsette lukemaan kunhan vain ehdin kirjoitella vähän lisää…

Isäkuukauden aikana ehtii viettää ylimääräistä aikaa … moottoripyörän kanssa! No, totta puhuen on näitä päiviä kulutettu tytönkin kanssa, mutta yksi pidempi reissu Trumpalla piti myös saada mahtumaan ohjelmaan. Tällä kertaa suuntana oli Ahvenanmaa, aikaa oli käytettävissä pari päivää ja reissussa tuttuun tapaan Joke ja Patte.

Menomatka seilattiin Korppoon Galtbystä lähtevällä yhteysaluksella, satamaan ajaa Turusta tunnin-puolitoista. Viikonloppuisin matkaan kannattaa varata reilusti aikaa, lauttajonot ovat loma-aikaan TODELLA pitkiä!  Me oltiin liikkeellä maanantaina, jolloin jonoista ei ollut harmia. Reissun ensimmäinen tenkkapoo tuli Ahvenanmaan lautalla, kun pyörät piti sitoa kiinni. Trumpassa oli kiinni vain tankkilaukku, joten sen kanssa ei ollut ongelmia. Patte ajelee nykyään meikäläisen vanhalla matkalehmällä alias CBR 1000:lla ja siinä oli kiinni kaikki mahdolliset laukut ja tietysti jokainen täynnä kamaa. Lisäksi täyskatetun alle ei meinannut millään saada puisia kiiloja… Aikamme liinajumppailtua molemmat saatiin kiinni.

Saaristolauttojen matkat on hinnoiteltu niin, että reitin varrelle yöpymään jäävät matkustavat melkein ilmaiseksi (15€/pyörä sis. 2 hlöä).  Suoraan Ahvenanmaan mantereelle paahtavat maksavat lautasta 60€ per pyörä, eikä paikkoja voi varata etukäteen. Tästä syystä me hypättiin pois viimeisellä Föglön saarella ja mentiin saunan kautta koisimaan aikaisemmilta reissuilta tuttuun Enigheten-majataloon. Jos tänne 1500-luvulta (!) peräisin olevaan paikkaan aikoo yöpymään, niin huone kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen.

Tiistai-aamuna reissu jatkui reilun puolen tunnin lauttamatkalla Ahvenanmaan mantereelle. Suunnitelmana oli ajaa päivässä  saari ympäri isoja teitä vältellen ja tutkia löytyykö sieltä mukavia mutkapätkiä. Ja KYLLÄ löytyy! Ahvenanmaa on todella tylsä paikka ajella kaksipyöräisellä, jos siis tyytyy köröttelemään pelkkiä pääteitä pitkin. Kun poimii reitille kaikki asvalttitiet pääteiden ulkopuolelta niin sieltä löytyy hienoja mutkateitä! Bensa-asemia ei kannata ohitella miten sattuu, niitä on saarella harvakseltaan. Trumppa kuluttaa reippaassakin ajossa niin naurettavan vähän (alle 5L/100 km), että sen kanssa pääsi koko lenkin helposti yhdellä tankilla, mutta Honda kävi ennen Eckeröä varatankilla asti. Lenkille kertyi mittaa reilut 200 km ja siitä ~10 km hiekkatietä. Reitti löytyy täältä, KLIKS

Toinen yö me oltiin Maarianhaminasta löytyvässä Kronan-majatalossa. Alle 70€ hinta sisältää siistin 2h-huoneen ja aamupalan, siistit vessat ja suihkut ovat käytävältä. Suihkun ja pikakuosituksen jälkeen me talsittiin juomaan kaljaa Maarianhaminan keskustaan, mutta siellä oli yllätys yllätys tiistai-iltana ihan kuollutta. Varmaan tästä johtuen keskiviikko-aamuna oli niin hyvä olo, että me lähdettiin Ruotsinlaivan lähtöä odotellessa ajelemaan vielä ~60 km lenkki. Saatiin rullattua läpi ne loputkin asvaltoidut pikkutiet.

Noin kokonaisuutena Ahvenanmaa on passeli kohde päivän-parin reissulle; se on lähellä, saarelta löytyy hienoja teitä, kauniita maisemia ja juuri kukaan ei puhu Suomea. Päivässä ajaa helposti läpi kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja niissä ehtii jopa pysähtelemään. Loppuun vinkki; Getan näköalakahvilan maisemissa ei ole valittamista ja sieltä saa herkullista Ahvenanmaan pannukakkua, luumuhillolla ja kermavaahdolla tietty

Gessun jälkeen päätin koittaa jotain täysin erilaista. Pihan rivistössä seisoi bemarin paljon kehuttu kilokyykky, sitä piti päästä testaamaan. Tämä pyörä sai varmasti viime keväänä kahvit väärään kurkkuun monen vanhankansan bemariukkelin pöydässä. Pyttyjä on bokserinkuskien mielestä kaksi, Trumppamiehen mielestä yksi liikaa, mutta väärä määrä joka tapauksessa. Ne ovat rivimuodossa ja kone on vieläpä Japanilaisten pyörien tapaan poikittain. Tehoa tästä tonnisesta helmestä löytyy penkitysten mukaan yli 200 hv! Pistin koneen hyrräämään ja nätistihän se kävi, omanlainen äreä ääni kuitenkin erottaa sen Japanislaista vastaavista. Jalat taipuivat kyytiin hyvin, kunhan jalkatapit ensin löysi jostain navan korkeudelta, totta puhuen tilaa löytyy ihmeen hyvin isollekin äijälle ja kate on jalkojen kohdalta fiksusti muotoiltu.

Liikkeelle päästyä yllätti ajamisen helppous. Vaikka asento on kaupunkiajoa ajatellen melkoinen katastrofi, niin moottorin, vaihteiston ja alustan täsmällisyys tekee ruuhkassakin puikkelehtimisesta mukavaa. Vaikka alakierrosten vääntöä on kehuttu lehtien vertailuissa kilokyykkyjen parhaimmaksi, niin sitä ei Trumpan tai Gessun jälkeen paljoa ole. Meno piristyy neljän tonnin jälkeen ja muulinpotku tulee kuulemma kymmenen tonnin kohdilla. Tälläkertaa se jäi haaveeksi, sisäänajossa olleen koeajopyörän rajoitin oli laitettu 9500 rpm kohdalle! Bike-lehden kellottamat 205 hv jäivät siis kokematta, mutta muuten RR tuntui melkoiselle helmelle luokassaan.

Pyörän todellisen luonteen selvittäminen vaatisi kunnon visiittiä radalle, liikenteen seassa tämä(kin) on vain yksi muiden joukossa. Mutta sen lyhyelläkin lenkillä huomasi, että alustatekniikassa ja ajoasennon ergonomiassa Bemari on kehittynyt viime vuosina huimasti. Jäykästä alustastaan huolimatta mikään ei estäisi ajamasta tällä pyörällä kaikkia päivittäisiä ajojaan. Kyyti on jämäkkää, mutta ei kovaa. Pienet tien pomput silottuvat Gessun tapaan olemattomiin ja kaikenlainen tärinä loistaa poissaolollaan. Kokonaisuus on tämän genren pyöräksi kaikinpuolin rauhallinen, muustakin kuin siitä kierrosrajoittimesta johtuen. Kovemmassa menossa luottamusta lisäävät tietysti myös elektroniset sutimisen ja keulimisen rajoittimet, joita pystyy säätämään ohjaustangon nappuloilla.

Ei tätäkään pyörää voinut ilman haikeaa mieltä palauttaa. Jos ei olisi rahasta kiinni, niin voisi ostaa molemmat. 1000 RR:llä voisi kiertää ratapäivät ja mutkatiet, Gessun kanssa Euroopan. Täytyy myöntää, että näiden koeajojen myötä Bemarin osakkeet nousivat minun silmissä selvästi. Pyörät ovat kovan hintaisia, mutta rahalle saa myös vastinetta. Pyöristä huokuu yleinen laadukkuus ja molemmissa oli omanlaista särmää. Ennemmin tai myöhemmin iskevää vaihtokuumetta ajatellen vm 2005-2007 Gessuja tai K1200S/R-malleja alkaa onneksi saada edes jotenkuten järkevään hintaan käytettynä…