Kausi paketissa – muistoja kesältä

Myönnettävä se on vaikka ulkona onkin reilusti plussaa; tämä kausi on ohi. Syyskuu oli vielä loistavaa ajokeliä, mutta lokakuun vakuutusmaksulle ei paljon vastinetta herunut. Tai herui kyllä, sateen muodossa taivaalta ja koko kuukauden aikana ajelut jäi muutamaan hassuun kertaan. Kesällä tuli onneksi päristeltyä ihan mukavasti. Missäs kaikkialla sitä tuli oikeen ajeltua…..

Keväällä olin ensimmäistä kertaa ulkoiluttamassa matkalehmää maaliskuun lopulla. Lämmintä oli reilut +5 astetta ja lunta joka paikka täynnä, kaistat onneksi sulat. Oli hauska fiilis morjestaa särkänsalmen sillan kupeessa pilkkijöille, jotka pyöritteli päätään kun meikä laski pyörällä ohi. Huhti-toukokuussa tuli ajeltua töihin ahkerasti, mutta 11 km työmatkasta ei paljon kilometrejä herunut. Toukokuu sujui juhannukselta alkanutta Norjanreissua suunnitellen ja siltä reissulta kilometrejä kertyikin mukavasti reilut neljä tuhatta. Matkaan lähdettäessä sade oli kiusannut kotomaata useamman viikon ajan, joten laivaan ajeltiin pelonsekaisissa fiiliksissä. Ruotsin ja Norjan puolella kastuttiin pariin otteeseen, mutta loppumatkasta keli oli uskomattoman hieno. Kuvia räpsittiin PALJON ja niistä parhaat löytyvät galleriasta, kliks.

Norjasta on pakko sanoa, että vaikka maa on poskettoman kallis niin mahtavat maisemat saavat rahan unohtumaan hetkessä. Viihtymistä edistää myös hyväkuntoiset mutkatiet, mukavat ihmiset ja todella joustava liikenne (Alankomaalaisia turisteja lukuunottamatta). Koko reissun aikana kuulin yhden ainoan torvensoiton ja senkin omasta pyörästä edessä törttöilleelle Alankomaalaiselle (ylläri) asuntoautolle. Aikaa tuonne kaksipyöräisten taivaaseen kannattaa varata reilusti; meillä meni kaksi viikkoa humauksessa ja silti päivämatkat tahtoivat venyä turhan pitkiksi. Rautaperseily on sitten asia erikseen.

Loppukesä sujuikin sitten vähemmillä ajeluilla. Elokuussa käytiin Patten kanssa heittämässä tämän kesän ”paskareissu”, tällä kertaa ankeaakin ankeamman Parkanon suuntaan. Samalla reissulla syntyneestä päähänpistoksesta vaihdoimme pyöriä, joten uskollisesti palvellut matkalehmä alias kilocebari asustaa nykyään Lempäälässä. Meikäläisen tallissa talvehtii puolestaan pikkucebari, eli 600F. Loppukesä menikin siihen totutellessa. Työmatkoilla ja kaupungilla pienempi on pirusti kätevämpi pyöritellä ja ääntä siinä riittää (kiitos Leovincen), mutta maantiellä tulee isompaa ikävä. Kusiaisen puolustukseksi on sanottava, että se on maantielläkin yllättävän mukava, mutta kilocebari on tunnetusti yksi parhaita matkapyöriä vertaa sitä sitten mihin tahansa. Syyskuussa kurvailin vielä Parolan MP-museolle ulkoiluttamaan vanhaa Fouria, sillä oli mahtava ajella taas pitkästä aikaa

Marraskuun alussa kävin vielä kerran ajelemassa vähän pidemmän lenkin, sen jälkeen olikin kurkku varmaan viikon kipeänä. Ei toi pyöränpäällä roikkuminen oo enää kivaa, kun lämmintä on alle 10 astetta, mutta koita se nyt sitten taas muistaa ensi keväänä, kun musta asvaltti alkaa kurkkia lumen alta… Kaikkiaan tälle kaudelle tuli mittaa 12 tkm, joista pari tonnia tuolla pienemmällä. Saas nähdä mitä kaikkea uutta ensi kesä tuo tullessaan

Mitäs jos sitä toisi seuraavan pyörän Viron suunnalta? Näissä mietteissä hyppäsin viime lauantaina Tallinkin taksiin ja suuntasin käymään Tallinnan Bikepointilla. Jos et tiedä liikettä, niin sivut löytyvät osoitteesta www.bikepoint.ee. Itse törmäsin liikkeen pyöriin viime talvena, kun viruin elämää suuremmassa v-twin kuumeessa. Suomessa Suzukin SV 1000:set maksavat 6-8 t€, mutta Virosta sellaisen olisi saanu veroineen reiluun viiteen tonniin.  Itse asiassa bikepointilla oli niitä myytävänä kaksi; talvella katselin harmaata yläkatteellista ja keväällä heille tuli sininen täysikatteellinen, molemmilla oli ajettu 20-25 tkm ja kuvien mukaan molemmat siistissä kunnossa. Suzukit menivät nopeasti kaupaksi ja meikäläisellä kilocebari vaihtui pienempään  mutta polte jäi kytemään…

Liike löytyi heti Ülemisten kauppakeskuksen takaa ja paikanpäällä se paljastui Ducatin merkkiliikkeeksi. Sisältä löytyi kymmenkunta siistissä kunnossa olevaa pyörää, suurin osa Hondia, muutama gixeri Suzuki, Trumppa ja yksi Ducati. Toinen omistajista, Tahvo Kallas olikin oikeen kunnon kauppamies, hän pisti juttua selkeällä suomenkielellä varmaan tunnin verran. Liikkeen käytetyt pyörät tulevat lähes kaikki Italiasta, Honda-Point nimisestä Hondan merkkiliikkeestä, siitä bikepointin nimikin on kotoisin. Ne ovat vähän ajettuja ja historia on selvillä. Nyt myynnissä olleiden kunto oli siisti, parempi kun monessa suomalaisessa liikkeessä. Suomeen myytäville pyörille annetaan kuukauden tai 1000 km takuu, joka kattaa moottorin, vaihdelaatikon ja rungon. Se ei siis vastaa Suomen liikkeiden kuluttajansuojaa, mutta on parempi, kun Suomessa yksityiseltä saatava ”perävalotakuu”. Kysyin parista pyörästä lisää ja Tahvo kertoi kaikki tietämänsä puutteet. Kauppaa hierottaessa koeajo on mahdollista liikkeen asvaltoidulla takapihalla. Vakuutukset eivät ole kilvettömissä pyörissä voimassa, joten koeajo on omalla vastuulla ja jos pyörän kaataa niin sitten se on kuulemma myyty

Joku voi pelätä pyörän hakemista Virosta, mutta minulle jäi tästä liikkeestä asiallinen ja rehti kuva. Kaupan säännöt ovat selkeitä ja pyöristä kerrotaan reilusti missä kunnossa ne ovat, suurin osa myytävistä pyöristä on huoltokirjallisia. Bikepointilla on oma huolto, jossa pyörät käydään läpi ennen myyntiin laittamista. Hintaan kuuluu kuljetus satamaan Tallinnan päässä ja Suomen puolella Tullista saa kolmen kuukauden siirtokilvet, joten siitä eteenpäin matkaa voi jatkaa ajamalla. Tallinnasta hakemisen paras puoli on edulliset kulut, laivalippu ei paljoa maksa. Tämän kokemuksen perusteella voisi hyvinkin miettiä seuraavan ostamista tuolta suunnalta, yhtään SV:tä ei vain ollut tällä hetkellä myytävänä…

Nyt tulee juttua asian vierestä eli autoista. Menköön tämän kerran, kun (melkein) kaikki motoristit ajelevat myös kotiloiden kanssa, ainakin talven yli. Meidän perheessä nelipyöräisen kulkineen virkaa toimitti viimeiset neljä vuotta uskollinen Espanjan ihme, Seat Leon vuodelta 2004.   Toissaviikolla päätin, että vaikka kuinka hyvä ja viaton auto on ollutkin, niin saa vaihtua johonkin tilavampaan. Siitä alkoi, taas pitkästä aikaa, viikon kestävä tutustumisretki autokaupan ihmeelliseen maailmaan…

Oma pää kun ei kestä naarmuisen ja sotkuisen auton katselemista, niin Leon oli säilynyt loistokunnossa. Ostettaessa se oli uudenkarheat 34 tkm ajettu ja nyt neljä vuotta myöhemmin vajaan satkun enemmän. Malliltaan se oli 1.9 TDI Sport 96Kw, eli sillä toiseksi tehokkaimmalla pumpparidieselkoneella. Alkuperäiset kamalat mustalistaiset puskurit oli tietty heivattu mäkeen ja tilalle ruuvattu Top Sportin koko korisarja ja lopputulos viimeistelty Top Sportin 17″ vanteilla. Näistä lähtökohdista oletin, että automyyjiä kiinnostaisi hiukan tavallista enemmän auton ulkonäkö ja että lähes virheettömästä kunnosta saisi edes hiukan extra-hyvityshintaa. Mitä vielä! Tarjosin Leonia vaihdossa seitsemään eri liikkeeseen Turun ja Helsingin seuduilla, yli puolessa niistä myyjä ei edes vaivautunut ulos katsomaan autoa! Hinta katsottiin koneelta rekkarin mukaan, eikä auton kunnolla, renkailla, päivitetyllä ulkonäöllä, varusteilla, kahdeksilla aluvanteilla tai käytännössä millään muullakaan ollut siihen mitään vaikutusta! Myyjiä ei vähempää voinut kiinnostaa auton huollot, kukaan ei kysellyt onko esim. koneelle elintärkeä nokkahihna vaihdettu ajallaan, kukaan ei käynyt koeajolla tai edes kysynyt onko auto kolaroitu!

Lopulta Leon vaihtui perheautojen klassikkoon eli farkku-Avensikseen. Kaupat tehtyä jäin vain miettimään, että kuka autot nykypäivänä oikeasti hinnoittelee, tietokanta vai ostajat? Koska kaikissa liikkeissä tuntuu olevan suht samat pyynnit niin hyväksyvätkö ostajat yleisen hintatason ja maksavat kiltisti tarjotun välirahan? Ja koska auton kunto ei näytä vähempää kiinnostavan vaihtoautomyyjiä niin millaisia pommeja vaihtoautomarkkinoilla oikeasti liikkuu? Avensikseen tuli onneksi vuoden täystakuu, mutta entä ne vähän vanhemmat ja takuuttomat? Moottoripyöräkaupoilla tilanne tuntuu ainakin vielä olevan paremmalla mallilla ja toivottavasti säilyy myös jatkossa niin. Eipä tulisi mieleenkään ostaan varsinkaan vanhempaa kaksipyöräistä, jonka historiasta myyjällä ei ole minkäänlaista tietoa….