Heinäkuu on sujunut Norjanreissusta toipuessa ja perinteisessä kesälomailussa, joten Hondan mittariin ei ole paljon kilometrejä ehtinyt kertymään. Tiistaina työnsin sen tallista ulos ja huomasin etupäästä kummallisen kolinan; oikea pyöränlaakeri oli tullut tiensä päähän. Taas oli tuuria, onneksi ei mennyt reissussa Uusi laakerisetti löytyi Stormilta 23 eurolla, eipä paljon köyhtynyt, hintaan kuuluivat uudet pölysuojatkin. Intoa puhkuen purin etupyörän [...]
Arkisto - heinäkuu, 2009
Sainpas loputkin tarinasta valmiiksi, eli Norjanreissun viikon 2. Bloggaaminen on aikaavievää puuhaa, varsinkin kuvien kanssa on melkoinen tusaaminen. Mutta poiskaan en niitä halua jättää, varsinkaan Norjaan liittyvissä jutuissa, koska siellä jos missä riitti kuvattavaa! Reittikarttoja en toiseen viikkoon enää linkittänyt, kun Google maps ei tunnista edes kaikkia Norjan isompia teitä ja Viamichelin ei suostunut millään [...]
Tässä se nyt tulee, olkaapa hyvät; reilu viikko sitten päättyneen ja pari viikkoa kestäneen Norjanreissun matkakertomus. Reissua heitettiin vaimon kanssa kahdestaan ja uskollinen reissuammu alias matkalehmä pääsi tällä kertaa koettelemaan kykyjään liiankin täydellä kuormalla (!) vuonojen kapeille mutkateille, oikeen kunnon nousuihin ja laskuihin! Kerrankin keli suosi matkalaisia, auringon puutetta ei päässyt ensimmäisten päivien jälkeen valittelemaan. [...]