Saksanmatkan tunnelmia – uutta reissua pukkaa

polossa ostoksillaJa tarttuihan sieltä taas mukaan paljon muutakin, kuten yleensä. Kesäkengät 19,90 euroa (kyllä, pyöräkäyttöön tarkoitetut), kaulureita, sivulaukkujen suojapussit 12,90 euroa/kpl, sadetakki 29,90 euroa ja kaikkea muuta pientä. Sopivia kesähousuja ei Pololta löytynyt, joten suunnistimme Lousin uuteen myymälään, johon Polon myyjä meidät ystävällisesti neuvoi. Se löytyy nykyään noin korttelin päästä Süderstrasselta, liikettä vastapäätä on Mersun palatsi, jonka pihassa on hyvä parkkeerata, vink. Louisilta Patte löysi itselleen kesäkengät 16,90 eurolla, Suomessa saman laatuisista suojilla varustetuista saisi varmasti maksaa 50-100 euroa. Minun kaikki neljän sanan Saksankielentaitoni oli kunnon koetuksella koittaessani metsästää kesähousuja täältäkin, mutta ei tärpännyt; ei yhtään joista saisi lahkeet halutessaan irti =( Yritäpä selittää tätä saksaksi tai edes englanniksi, heh! Molemmissa liikkeissä oli muuten loistava palvelu, kuten aikaisemmillakin kerroilla, ja pienellä yrityksellä molemmista löytää englanninkielentaitoista henkilökuntaa.

Saksaa parhaimmillaanLoppureissu sujui lepposissa merkeissä Lübeckin seudulla, todella kiva kaupunki muuten. Yleensä tuolla on tullut käytyä vain Citti-Markt:ssa tuliaisostoksilla, nyt olin ensimmäistä kertaa siellä yötä. Vanhakaupunki on viihtyisän oloinen, ja meri kiertää keskustan ympäri, Ilta kului siis rantaterasseilla paikallista olutta nautiskellen. Lämmintä oli vaihtelevasti 25-30 astetta ja maisemat sen mukaiset ;)

Vaikka pyörää tulikin reissussa ikävä, niin se hyvä puoli pakulla matkailussa on, että kamaa mahtuu mukaan! Portteri lastattiin siis paluumatkaa varten sopivalla määrällä saksassa edullisia ”virvokkeita”. Vertailun vuoksi mainittakoon, että esimerksi JP Chenet Cabernet Syrah punaviini maksaa Alkossa 7,29 euroa, Cittissä 1,98 euroa pullo :)

Saksanmatkasta on siis toivuttu ja uusi reissu kolkuttelee ovella, tällä kertaa vaimon kanssa ja oikeaoppisesti kaksipyöräisen selässä. Juhannusaattona 20.6 on tarkoitus lähteä Suomea kiertämään, luvassa siis viikon ja parin tuhannen kilometrin lenkki Saimaan ja Päijänteen ympäri sadepilivä väistellen ja kaikki vanhat kotikulmat kierrellen, ja niitähän riittää, siis meikäläisellä kotikulmia. I’ll be back..

 
keskustelu

Mitä mieltä olet?

kirjoita kommentti