Kerta kiellon päälle – ajokausi jatkuu :)

Turun jokiranta ja föri; missä on kaikki muut motoristit =)Lokakuu oli niiiin pitkä, mutta nyt se on ohitse. Syyskuun lopun sateet saivat laittamaan Hondan seisontaan, Tapiola hyvitti kuukauden kärvistelystä reilut 60 euroa. Tietysti puolenkuun paikkeilla aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja olisi ollut muutama aivan loistava ajopäivä, mutta pysyin tiukkana; ehtiihän sitä taas ensi kesänä. Mutta ei tämä ajokausi vielä loppunutkaan! No, tästä on tietysti monta mielipidettä, mutta marraskuun 1. päivänä oli meikäläisen asteikolla loistava ajokeli. Lämmintä ei ollut kuin reilut 4 astetta, mutta ei paljon haitannut, kun pääsi pitkästä aikaa kruisailemaan. Kaikki vaatteet päälle mitä löytyi, Michelin ukkona ajellessa ei tullut edes kylmä. Käsi ei tullut kipeäksi muille motoristeille morjestelusta. Toinenkin rohkea oli uskaltautunut syksyä uhmaamaan, mutta oli vissiin niska niin kohmeessa, ettei edes kääntynyt katsomaan risteyksessä ohi ajaessaan :)

Naantalin satama marraskuun 1. päivänäNaantalin satamassa pysähdyin ottamaan pari kuvaa. Ohi ajava Securitasen vartija katsoi säälivästi vesitihkussa kuvailevaa motoristia, mummojen kävellessä rannassa hatuistaan kiinni pitäen. Kävelijöistä päätellen mereltä puhalti kylmä viima, minä en sitä Schuberthin S1:n sisälle huomannut. Siitä kun laittaa kaikki ”räppänät” kiinni niin ulos jää paha ja kylmä maailma! Olen sanonut tämän ennenkin, mutta Metzeler Z6:set ovat kyllä uskomattoman pitävät renkaat. Tie on hädintuskin plussan puolella ja kostea, silti saa kääntää kahvaa ihan huoletta! Tiemaalausten yli tulee kyllä ajeltua aika varovasti ja mutkissa olevia lehtiä kannattaa varoa, ne ovat varmasti liukkaita paikkoja tällä kelillä!

Huomiseksi lupasi vielä parempaa säätä. Lämmintä pitäisi olla kuutisen astetta ja auringonkin paistaa, joten suunta kohti mutkateitä ja nautiskelemaan! Nämä nykytalvet alkavat olla aika mukavia näin motoristin kannalta; viime talvena olin ajelemassa helmikuun alussa, jos tämä talvi on yhtä leuto niin talvisäilytys jää aika lyhyeksi ;)

 
keskustelu

Mitä mieltä olet?

kirjoita kommentti