Ruosteenpoistoa ja rata-ajoa - Alastaro 16.5

Moottoripyörä.org keskustelupalstalta löytää kaikkea hyödyllistä, kuten tämän toukokuisen Hondariderien järjestämän ruosteenpoistotapahtuman. Toki pyörillä on ajettu jo vuosia, mutta päätimme niellä perisuomalaisen kunniamme ja mennä kiltisti mukaan treenaamaan kaksipyöräisellä ajamisen saloja.

Viikolla säätiedotukset lupasivat vaihtevaa säätä, päivästä riippuen joko sadetta tai sitten turkasen kylmää. Perjantai-aamu valkeni kuitenkin kirkkaassa säässä, lämmintä oli tosin pakkasyön jälkeen vain puoli astetta. Kaikki ajokamojen alle mahtuvat vaatteet päällä lähdin ajelemaan kohti Loimaata, jossa sovimme törmäämämme Patten kanssa. Oli jännä tunne pyyhkiä jäähilettä visiiristä kaupungin läpi ajettaessa, tosin hiukan myöhässä tulleilla (!) Jyväskylän “talvimotoristeilla” oli ollut vielä huonompi tilanne, reilusti lunta maassa aamulla! Loimaalla otimme renkaat ja tankit täyteen ja ajelimme Alastaron moottoriradalle. Ehdimme hyvin kuoriutua ylimääräisistä vaatteista ennen ajajakokousta, aurinko paisteli pilvien lomasta ja keli oli mitä mainioin.

Homma alkoi porukan jakamisella ryhmiin kokemuksen mukaan. Ilmoittauduimme kohtalaisen kokemattomiin ja rata-ajoon hitaaseen ryhmään; rataa on kyllä tullut kierrettyä paljonkin, mutta ei koskaan kaksipyöräisen selässä. Seuraavaksi pääsimme seuraamaan jarru- simulaatiota kolmen erilaisen pyörän voimin; siitä jäi mieleen, että tavallisilla jarruilla ja kokeneella kuskilla pyörä pysähtyy pitävällä pinnalla jopa ABS-jarrullista nopeammin, mutta ABSeilla toistettavuus on 100%. Samoin takajarru tuli todistettua asvaltilla lähes tarpeettomaksi.

Sitten otimme pyörät alle ja siirryimme “Las Palmasin” jälkeiselle suoralle jarruharjoituksiin. Aloitimme 50 km/h nopeudesta, josta vauhtia lisättiin suoritusten mukaan 80-100 km/h lukemiin. Treeni oli todella hyödyllistä; itse huomasin katsovani jarrutuksissa liian lähelle, pelkkä katseen korjaaminen horisonttiin paranti jarrutusta selvästi! Samoin etujarruun löytyi todella hyvä tuntuma, cebarissa on muuten tunnoltaan loistavat jarrut!

Jarrutreenien jälkeen oli vuorossa hätäväistön harjoittelua. Jälleen aluksi nopeutta 50 km/h ja työntöohjauksella keilojen välistä. Tämä oli selkeästi vaikeampaa, työntöohjaus tuntui epäluontevalle näin hiljaisessa nopeudessa. Viimeiset kerrat sujuivat jo paremmin, tästäkin treenistä jäi hyvä kipinä takaraivoon. Homma tulee selkäytimestä kuulemma 2000-3000 toiston jälkeen, joten tätä pitää harjoitella myöhemmin lisää!

Lounastauon kautta siirryimme rata-ajo osuuteen. Teippasimme muiden tapaan peilit, valot ja nopeusmittarin piiloon; parempi keskittyä olennaiseen, kun nopeuden tai takaatulevien kyttäämiseen, turvallinen ohitus on radalla ohittajan vastuulla. Vaihdoimme viime hetkellä Patten kanssa hitaasta keskinopeaan ryhmään, se oli hyvä veto. Ajoaikaa oli varattu 20 min per ryhmä, joka riitti hienosti. Kun ryhmiä oli vain kolme niin “jäähdyttely” aikaa jäi juuri sopivasti 40 min ajokertojen välillä. Lähdin ensimmäiseen stinttiin keskinopean ryhmän perältä; ei kai tälläisellä matkalehmällä nyt voi pysyä uudempien pyörien vauhdissa mukana Ensimmäinen kierros oli lämmittelyä ja rauhallista köröttelyä. Toisella kierroksella ihmettelin, että vieläkö tämä lämmittely jatkuu, autolla ajetut ratakilometrit alkoivat huudella mielessä ja sama feelis alkoi nostaa päätään. Keskinopeassa ryhmässä ohittelu oli sallittua kaikilla suorilla, joten aloin hakemaan ajolinjoja kohdalleen ja keräsin lisää vauhtia, hetken päästä löysin itseni jonon kärjestä. Pyörä, renkaat, jarrut ja rata tuntuivat kaikki todella hyville ja luottamus syntyi nopeasti. Kun puolet ajasta oli kulunut Hondaa uskalsi kallistaa jo sen verran, että kengänkärki alkoi ottaa rataan kiinni tiukimmissa mutkissa!

Toiseen rutistukseen lähdin keskinopean ryhmän ensimmäisenä. Olin katsonut kengille hyvän paikan katteiden suojasta, 46-kokoinen mono ei tarvitse olla paljon vinossa ollakseen ensimmäinen kallistusvaroja rajoittava tekijä. Se auttoi, kallistusta löytyi reilusti lisää! Ajo maistui todella hyvälle, ei ikinä uskoisi miten hauskaa 17-vuotta vanhalla (matka)pyörällä voi olla ajaa radalla. Tonnisen cebarin kone tuntuu radalla kaikkea muuta kun laiskalle ja siitä löytyi ihan uutta luonnetta; kun kierrokset pitää kuudentonnin yläpuolella pyörä on yllättävän pirteä, blackbirdistä pääsee hyvin ohi pääsuoralla, kun tulee mutkasta vähän kovempaa ;) Nopeuttakin löytyi ihan kivasti ja vääntö tuntuu mahtavalle, koko radan pärjää neljällä vaihteella. Tässä pätkä videota yhdeltä kierrokselta.

Patte lasketteli kuussatasella samoin keskinopeassa ryhmässä. Kusiaisen jarrut alkoivat hävitä muutaman nopean kierroksen jälkeen, joten nopeutta oli pakko vähentää. Jarrunesteiden vaihto oli varattu rata-ajoa ajatellen päivää liian myöhäiseksi!

Summa summarum; loistava lauantai-päivä, ei ole ollut pitkään aikaan näin hauskaa! Hondariderien kouluttajille todella iso kiitos, koko päivä oli järjestetty hienosti ja ammattitaitoisesti. Ja kaikille rata-ajoa pelkääville viesti, että rohkeasti mukaan vaan! Moottoriradat ovat niitä harvoja paikkoja, joissa voi täysipainoisesti tutustua pyörän ominaisuuksiin, niihin joissa uusien ja vanhempienkin sporttipyörien suunnittelussa on panostettu. Eikä hauskuus ole omasta taidosta tai kaluston iästä kiinni, vanhallakin pyörällä voi kunnossaollessaan ajaa hienosti muiden tahdissa. Hitaassa ryhmässä vauhti on niin hidasta, että arkakin kuski voi rauhassa ajaa ihan omaa vauhtiaan. Renkaista vielä sen verran, että luottamus Metzelerin Z6:iin kasvoi entisestään, jälkeenpäin tutkittuna renkaan leveydestä tuli käytettyä radalla senttiä vaille kaikki, eikä merkkiäkään luistamisesta!

Tästä päivästä jäi sellainen polte, että rataa mennään kiertämään vielä uudestaan tänä kesänä. Lauantaina suuntasimme siis Salon suunnalle pyöriä huoltamaan, että Pattellakin olisi jarrut seuraavilla ratapäivillä :)