Miniletkassa MP-museolle ja takaisin

firmalenkki101Viime viikon lauantaina ajeltiin kesän ensimmäinen firmalenkki, mukaan piti lähteä viisi – kuusi pyörää. Klo 11 meitä oli Auranlaakson ABC:lla vain kaksi paikalla! No, kaksi suomalaista pystyy muodostamaan jonon mihin tahansa, joten Sprintin ja Banditin keulat suunnattiin kohti Parolaa ja MP-museon Toukotapahtumaa. Menomatka ajeltiin tuttua 10-tietä pitkin ja aurinko porotteli pilvettömältä taivaalta. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä kummallista tärinää; kaikki ei nyt ole kohdallaan.  Takapuoli hellänä pysähdyttiin Rengossa ja kaivoin työkalut esille. Olin kääntänyt kotona takapään esijännityksen löysemmälle ja vaimennuksen vahingossa tiukemmalle ja oli muuten kamala ajaa! Kyllä voi yhden ruuvin yhdellä kierroksella olla paljon vaikutusta!

firmalenkki102Kun kurvasimme museon pihalle bändi viritteli kitaroita ja grilli oli kuumana. Porukkaa oli paikalla mukavasti, pyörät ohjattiin parkkiin japsiliiterin taakse. Ensimmäisenä piti tietty käydä morjestamassa omaa museossa majailevaa harrastepyörää eli 500Fouria, siellä se patsasteli japsipyörien rivistössä. Vauhtinallekin oli paikoillaan pyörää vahtimassa, mittareiden välissä. Museon omistaja, Uotisen Pauli oli kiireinen isäntä, mutta ehdimme sentään vaihtaa pari sanaa. Museolle kuuluu hyvää, kävijöitä on ollut mukavasti. Hattulassa oli samaan aikaan motoristikirkko, joten illaksi on luvassa vielä paljon lisää väkeä. Porukasta päätellen illalla on varmasti luvassa kohtalaisen rennot (ja kosteat) juhlat, eipäs tullut teltta mukaan ;)

firmalenkki103Takaisinpäin ajeltiin pienempiä teitä pitkin. Parolasta kurvattiin Iittalaan, siitä mutkateitä pitkin Tammelaan. Lähempänä Forssaa ajeltiin hetki samoja latuja, kun torstain reissulla ja Forssassa stopattiin Heselle syömään. Tauolla Hartsa ihmetteli Trumpan kulutusta; 1250-Bandit pyysi lisää ruokaa jo Iittalassa, Trumpassa ei vielä edes bensavalo palanut. Kello alkoi olla jo paljon, joten loppumatka lasketeltiin isoa tietä pitkin.  Lopulta bensavalo syttyi Turun keskustan 1. valoissa ja tankilla Sprint kiitti ja kuittasi 4,62 L/100km! Täydellä 20L tankillisella näyttää siis oikeasti pääsevän yli 400 km! Täytyyhän sen jossain näkyä… sen yhden puuttuvan sylinterin!

Ylihuomenna nähdään löytyykö Trumpasta pienen kulutuksen lisäksi myös voimaa; Salon MP-asennuksesta on varattu puolitoista tuntia dynoaikaa ja läppäriltä löytyy puoli tusinaa ruiskukarttaa testailtavaksi… :)

 
keskustelu

Mitä mieltä olet?

kirjoita kommentti