Kausi paketissa – muistoja kesältä

Myönnettävä se on vaikka ulkona onkin reilusti plussaa; tämä kausi on ohi. Syyskuu oli vielä loistavaa ajokeliä, mutta lokakuun vakuutusmaksulle ei paljon vastinetta herunut. Tai herui kyllä, sateen muodossa taivaalta ja koko kuukauden aikana ajelut jäi muutamaan hassuun kertaan. Kesällä tuli onneksi päristeltyä ihan mukavasti. Missäs kaikkialla sitä tuli oikeen ajeltua…..

Keväällä olin ensimmäistä kertaa ulkoiluttamassa matkalehmää maaliskuun lopulla. Lämmintä oli reilut +5 astetta ja lunta joka paikka täynnä, kaistat onneksi sulat. Oli hauska fiilis morjestaa särkänsalmen sillan kupeessa pilkkijöille, jotka pyöritteli päätään kun meikä laski pyörällä ohi. Huhti-toukokuussa tuli ajeltua töihin ahkerasti, mutta 11 km työmatkasta ei paljon kilometrejä herunut. Toukokuu sujui juhannukselta alkanutta Norjanreissua suunnitellen ja siltä reissulta kilometrejä kertyikin mukavasti reilut neljä tuhatta. Matkaan lähdettäessä sade oli kiusannut kotomaata useamman viikon ajan, joten laivaan ajeltiin pelonsekaisissa fiiliksissä. Ruotsin ja Norjan puolella kastuttiin pariin otteeseen, mutta loppumatkasta keli oli uskomattoman hieno. Kuvia räpsittiin PALJON ja niistä parhaat löytyvät galleriasta, kliks.

Norjasta on pakko sanoa, että vaikka maa on poskettoman kallis niin mahtavat maisemat saavat rahan unohtumaan hetkessä. Viihtymistä edistää myös hyväkuntoiset mutkatiet, mukavat ihmiset ja todella joustava liikenne (Alankomaalaisia turisteja lukuunottamatta). Koko reissun aikana kuulin yhden ainoan torvensoiton ja senkin omasta pyörästä edessä törttöilleelle Alankomaalaiselle (ylläri) asuntoautolle. Aikaa tuonne kaksipyöräisten taivaaseen kannattaa varata reilusti; meillä meni kaksi viikkoa humauksessa ja silti päivämatkat tahtoivat venyä turhan pitkiksi. Rautaperseily on sitten asia erikseen.

Loppukesä sujuikin sitten vähemmillä ajeluilla. Elokuussa käytiin Patten kanssa heittämässä tämän kesän ”paskareissu”, tällä kertaa ankeaakin ankeamman Parkanon suuntaan. Samalla reissulla syntyneestä päähänpistoksesta vaihdoimme pyöriä, joten uskollisesti palvellut matkalehmä alias kilocebari asustaa nykyään Lempäälässä. Meikäläisen tallissa talvehtii puolestaan pikkucebari, eli 600F. Loppukesä menikin siihen totutellessa. Työmatkoilla ja kaupungilla pienempi on pirusti kätevämpi pyöritellä ja ääntä siinä riittää (kiitos Leovincen), mutta maantiellä tulee isompaa ikävä. Kusiaisen puolustukseksi on sanottava, että se on maantielläkin yllättävän mukava, mutta kilocebari on tunnetusti yksi parhaita matkapyöriä vertaa sitä sitten mihin tahansa. Syyskuussa kurvailin vielä Parolan MP-museolle ulkoiluttamaan vanhaa Fouria, sillä oli mahtava ajella taas pitkästä aikaa

Marraskuun alussa kävin vielä kerran ajelemassa vähän pidemmän lenkin, sen jälkeen olikin kurkku varmaan viikon kipeänä. Ei toi pyöränpäällä roikkuminen oo enää kivaa, kun lämmintä on alle 10 astetta, mutta koita se nyt sitten taas muistaa ensi keväänä, kun musta asvaltti alkaa kurkkia lumen alta… Kaikkiaan tälle kaudelle tuli mittaa 12 tkm, joista pari tonnia tuolla pienemmällä. Saas nähdä mitä kaikkea uutta ensi kesä tuo tullessaan