Nesteralli Finland – kahdella pyörällä

PätkälläJämsässä  oli yllättävän vähän ruuhkaa. Luulin tietäväni opasteita paremmin mistä tämä tutun kaupungin pätkä alkaa, joten ajelimme pienet edes-takas ajelut, kunnes kurvasimme kiltisti pahvitaulujen osoittamaan suuntaan ;) Tervasmäen taakse kurvaillessa kiittelimme, että tulimme pyörillä; autot jätettiin parkkiin kilometri – pari ennen pätkää, kaksipyöräisillä pääsi ~50m päähän reitistä! Kaksi EK-lippua ja parkkitiketit mopoille maksoivat yhteensä 30 euroa. Paikanpäällä oli kansainvälinen tunnelma; pellolla oli kymmenkunta kopteria parkissa, pellonreunat oli täynnä porukkaa, kuteista ja puheesta päätellen porukkaa oli ympäri eurooppaa.

EK tunnelmaaPätkän varressa vasta tajusin, miten vähän tehdastalleja hommassa on nykyään mukana. Kärkiautojen, eli Citikan, Fordin, Subarun ja Suzukin jälkeen vauhti hiljeni selvästi. Hetken päästä tulivat etuvetoiset 1600:set, jotka laulavat korkealta ja kovaa, mutta eivät tietysti pärjää vauhdiltaan nelivetoisille. Poislähtiessä pyörät olivat hiekkapölyn peitossa, sen siitä saa kun parkkeeraa ”liian” lähelle pätkää =)

RusinaSeuraava etappi oli Jyväskylän paviljonki-alue, jossa oli rallin varikko. Nelostietä oli kiva ajella, kun Loeb, Hirvonen, Latvala ja kumppanit ajelivat meitä vastaan etelän suuntaan kohti seuraavaa pätkää! Tehdastallien huoltoon emme siis ehtineet, mutta alueella oli paljon muutakin nähtävää, liput maksoivat sopivat vitosen per nuppi. Alueesta jäi mieleen pikkutallien huoltoteltat, jossa mekaanikot koittivat ruksia kokoon ojaan eksyneitä autoja ja Fordin alue, josta löytyy joka kohdasta Abu Dhadin mainokset, huoltotelttojen vieressä oli parin puoliperävaunun kokoinen sheikin motorhome! Paviljonkialueelle oli järjestetty muutakin nähtävää, simulaattoreita, myyntikojuja, autonäyttely jossa oli sekä uusia, että tuning-pelejä ja pari screeniä joista sai seurata rallin etenemistä.

Olin koittanut etsiä Jyväskylästä yöpaikkaa jo edellisellä viikolla, mutta huoneista pyydettiin vähintään tuplat normaalitaksaan verrattuna; mm. Hostel Laajari, jossa punkkasimme suomen turneella olisi maksanut 85 euroa/yö ja minimiaika oli neljä yötä! Suuntasimme siis kohti Keuruuta josta olin varannut leirintämökin, mutta se onkin sitten oman tarinan arvoinen reissu :)

 
keskustelu

Mitä mieltä olet?

kirjoita kommentti