MotoGP Japani – vakuuttava esitys Kalliolta!
Jos tämänkauden ensimmäinen motoGP kisa vaikutti tasapaksulle ja tylsälle, niin tämä toinen oli toista maata. Aika-ajo peruutettiin sateen alla, joten lähtöjärjestys määräytyi 1. vapaiden harjoitusten perusteella; sopivan sekava alkuasetelma mielenkiintoiselle kisalle! Kalliolle järjestely tuotti hallaa, hän joutui starttaamaan vasta ruudusta 17. Suomalaista tämä ei masentanut, hän vannoi jo ennen kisaa tavoittelevansa kympin sakkia ja onnistui siinä hienosti nousten lopulta kahdeksanneksi! Kisassa nähtiin myös loistavaa taistelua kärkipaikasta Yamaha-kuskien Lorenzon ja Rossin välillä, kolmanneksi ajoi todellisen unelmalähdön saanut Hondalla ajava Dani Pedrosa. Neljänneksi tuli Casey Stoner, jonka tehdastallin Ducati oli todella epävakaan näköinen mutkien uloskiihdytyksissä kisan puoliväliin asti, sen jälkeen ilmeisesti renkaiden lämpeäminen rauhoitti tilannetta. Vanha totuushan on, että mikäli ”ylimääräinen” liike näkyy kuvassa, niin se on jo todella suuri! Kalliollakin oli ongelmia takapään pidon kanssa alkukierroksilla, joten ihan tuulesta temmattuja Ducatin ajettavuusongelmat eivat taida olla. Joka tapauksessa jälleen hieno esitys Mikalta, mielenkiintoista seurata mihin asti vauhti riittää, kun kaikki menee aika-ajoista lähtien nappiin! Seuraava kisa ajetaankin jo ensi viikonloppuna Espanjan Jerezissä.
Mitä mieltä olet?
kirjoita kommentti