Kopterin tuunausta – kiiltävää metallia
Viikon pari lennättelin Lamaa siinä kuosissa, kun se paketista ottaessa oli. Muuten kopteri toimi hienosti, mutta aina välillä, tietysti juuri silloin kun osasi vähiten odottaa, muovinen swashplate irtosi kahteen osaan ja sai kopterin vaappumaan holtittomasti ympäri huonetta. Siinä sivussa tuli tuhottua taas muutamat lavat ja tehtyä komeat naarmut kaapinoveen! Vaimo epäili vahvasti lentäjän taitojani, mutta tällä kertaa vika oli kopterissa! RC-foorumeilla vinkattiin, että vaivaan auttavat metalliosat, netistä löytyi jopa selkeät asennusohjeet, joten jälleen Ebay auki ja tilausta vetämään. Törmäsin Honkongilaisen sällin pitämään kauppaan, jossa myydään osia kopteriin kun kopteriin ja mikä parasta akut yms. ovat alkuperäisiä E-Sky:n tekeleitä. Suomessa pelkästä akusta pyydettiin ~20 euroa, täältä sai laatikollisen rojua eli roottoriakselin metalliosat, akun, ison kasan varalapoja, kokonaisen varapyrstön ja tasapainoakselin postikuluineen alta kolmen kympin
Paketti tuli kotiin reilussa viikossa, asentelu olikin sitten ihan oma lukunsa. Meikäläisen käpälät eivät ole hienomekaaniseen näpertelyyn suunnitellut ja homma oli sen näköistä. Ärräpäitä päästeltiin ja pikkuruuvaria pyöriteltiin, kolviakin sai vähän näyttää ja yksi ilta siinä meni, mutta hyvin toimii ja näyttää hienolle! Yläroottorin akseli on vielä vanha, uusi ei ole tarpeeksi herkkäliikkeinen ja vaatii vielä lisämodausta. Tasapainoakselin on liikuttava todella herkästi, muuten kopteri alkaa leijua kahdeksikkoa itsekseen. Metallisella swasplatella ohjaus on tosi tarkka, nyt uskaltaa lennellä jo huoneesta toiseen
Kesäksi täytyy kehitellä kopterille jonkunlainen kuljetuslaatikko Hondan takalaukkuun, niin saa nämä kaksi harrastusta yhdistettyä..
Mitä mieltä olet?
kirjoita kommentti